Suomen armeijan yleisesikunnan upseeri Neuvostoliiton agenttina

 

Yleisesikunnan valokuvaosaston yliluutnantti Vilho Armas Pentikäinen värvättiin Neuvosto-liiton asiamieheksi vuonna 1923. Hänet siirrettiin heti seuraavana vuonna puna - armeijan IV: n tiedustelupalvelun päähallinnon, eli sotilastiedustelun alaisuuteen. Hän toimitti melkein kymmenen vuotta tuhansia huippusalaisia asiakirjoja esimiehilleen Moskovaan. Perustellusti voidaan todeta hänen olleen tehokkain ja tärkein Neuvostoliiton asiamies Suomessa 1920-30 luvuilla.

 

Pako Venäjälle

Pentikäisen pitkä ja menestyksellinen vakoilijan ura Suomessa päättyi 2. lokakuuta 1933. Tuolloin hänet oli pakotettu pakenemaan Venäjälle välttääkseen ilmitulemisesta johtuvat toimenpiteet. Muutama päivä ennen rajan ylitystään Pentikäinen oli tavattu ottamasta työpaikallaan kaapista ‘salaisia asiakirjoja’ valokuvatakseen ne. Pentikäisen epäonneksi huoneeseen tuli tuolloin toinen upseeri, nimeltään Bergman, joka raportoi tapauksesta esimiehilleen. Yliluutnantti Vilho Pentikäinen määrättiin saapumaan tapauksen johdosta Etsivä Keskuspoliisin kuulusteluun. Kuulustelujen asemasta hän valitsi pakenemisen Venäjälle.

Valtakuntien välisen rajan Pentikäinen ylitti Kannaksella. Hän oli varustautunut pakoonsa perusteellisesti. Aseistuksena hänellä oli Parabellum- ja Mauser- pistoolit sekä kivääri, johon hänellä oli 245 patruunaa. Lisäksi hän oli varustautunut mm valokuvauskoneella ja kiikarilla. Pian rajan ylittämisen jälkeen neuvostoliittolaiset rajavartijat ottivat hänet vangiksi. Kuulusteluissa hän ilmoitti olevansa Neuvostoliiton sotilastiedustelun agentti. Yhdistetyn poliittisen päähallinnon, eli salaisen poliisin varapuheenjohtaja Agranov lähetti puolustusministeri Vorosiloville 14. lokakuuta pikakirjeen, jossa pyydettiin vahvistamaan kuulusteltavan antamat tiedot.

Jan Berzin, joka oli tuolloin koko puna-armeijan sotilastiedustelun päällikkö ja joka myös johti Neuvosto-Venäjän neuvottelukuntaa Tarton rauhanneuvotteluissa v. 1920, lähetti 10. joulukuuta Vorosiloville kirjeen, jossa arvioi Pentikäisen ansioita asiamiehenä. Berzin’in mukaan: " … meidän työntekijä Suomen yleisesikunnassa, joka toimitti meille noin kymmenen vuoden aikana suuren määrän huippuarvokkaita asiakirjoja ja liikekannallepanoon liittyvää, operatiivista ja muuta puolustuksellista aineistoa sekä Suomen armeijasta että koko tästä maasta". Alleviivaukset olivat puolustusministeri Vorosilov’in punakynällä kirjeeseen merkitsemät.

 

 

 

 

Mitä puna-armeijan johto hyötyi Pentikäisestä

Pentikäisen luovuttamien tietojen perusteella puna - armeijan johto oli saanut eksaktia tietoa mm :

- Suomen ja Viron salaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä, jonka perusideana oli estää Itämeren punalaivaston pääsy Suomenlahdelta länteen Itämerelle. Sopimuksen mukaan torjunta hoidettaisiin maiden rannikkotykistöjen tulella ja sukellusveneiden toiminnalla.

- Kenraali Aarne Sihvo vahvisti Suomen armeijalle uudet operatiiviset ‘direktiivit’ Neuvostoliiton kanssa mahdollisesti käytävän sodan varalle 29.10.1930. Suunnitelman olennaisena osana oli hyökkäyksen toteuttaminen Itä-Karjalaan heti vihollisuuksien alettua. Hyökkäyksen tarkoituksena oli saada vallatuksi edulliset asemat rajan takana käyttäen hyväksi mahdollisimman pikaista ja tehokasta liikekannallepanoa Suomessa. Suunnitelman mukaan suomalaiset olisivat hyökänneet myös Vienaan, vaikka puolustuksellista vaihtoehtoa ei oltu huomioitu hyväksytyssä direktiivissä .

 

Neuvostoliiton Suomi -politiikan uusi vaihe

Lapuan liikkeen organisoima talonpoikaismarssi ja Vilho Pentikäisen luovuttamat sotilaalliset tiedot saivat neuvostojohtajien käsitykset muuttumaan Suomesta. Ennen neutraalina pidetty Suomi oli muuttunut neuvostojohdon mielestä fasistiseksi maaksi. Virallisissa kannanotoissa Suomi sai fasistisen maan statuksen. Suomea pidettiin neuvostojohtajien silmissä todellisena, vaikkakaan ei muodollisena Viron ja myös Latvian liittolaisena. Yhdellä iskulla länsirintaman pituus oli kasvanut 40,5 % eli 1554 kilometriin. Neuvostoliiton saartaminen lännessä oli nyt tapahtunut tosiasia.

Johtopäätös oli suuri pettymys Neuvostoliitolle ja johti se neuvostojohdon vuonna 1930 aivan uuteen Suomi - politiikkaan.

 

Loppupäätelmä

Vilho Pentikäinen ansaitsi neuvostojohdon korkeimman aseman sotilastiedustelun keskeisimpänä henkilönä Itämeren maissa ja etenkin Suomessa. Hän jää Neuvostoliiton historiaan parhaana ja menestyksellisimpänä vakoilijana Suomessa. Hänen toimittamien huippuarvokkaiden tietojen avulla neuvostojohto oli tuolloin aina tietoinen läntisen naapurimaansa Suomen todellisista aikomuksista ja pyrkimyksistä.

Juri Kilin

Kirjoittaja työskentelee Petroskoin yliopiston historian tiedekunnan dosenttina.

Edit LaHu