Jatkosodan taistelut Repolan alueella

Johdanto:

Jatkosodan alkamisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta eiköhän suurimmat syyt ja seuraukset tule esille seuraavissa virkkeissä. Muutama kuukausi sitten päättyneen talvisodan rauhanehdot olivat kohtuuttoman raskaat, varsinkin karjalaisille. Oli ajauduttu talvisodasta johtuen akselivaltojen leiriin, Saksan menestys itärintamalla, sotamateriaalin myyminen Suomelle, saksalaisten painostus joukkojen siirtämisestä Lapin kautta Muurmannin radalle ja Petsamon nikkeli aiheuttivat monia poliittisia ongelmia Suomessa, Saksassa ja Neuvostoliitossa. Ei voi myöskään unohtaa luterilaisen uskonnon ja länsimaisen kulttuurin siteitä Saksaan. Muistamme myös marsalkka Mannerheimin päiväkäskyn, jossa hän lupaa, ettei pane miekkaansa tuppeen ennen kuin Viena ja Aunus ovat vapaat. Onkohan maailmassa toista valtiota, jonka kansallisepos olisi koottu sellaiselta alueelta, joka ei kuulu kyseessä olevaan valtioon? Repolan entisten asukkaiden kannalta epäoikeudenmukainen Tarton rauhansopimus herätti suurta katkeruutta, vaikka kunnan luottamushenkilöt olivat äänestäneet Suomeen liittymisen puolesta ja katkaisseet yhteydet Neuvostoliittoon 1.9.1918. Tässä selonteossa keskitytään lähinnä Repolan alueella tapahtuneisiin taisteluihin. Tarkemmin käsitellään Omelian mottia, joka oli suurin operaatio Repolassa. Lisänä on mukana olleiden ajatuksia ja mielipiteitä molemmin puolin rajaa.

1. Repolan alueella toimineet joukot

14. divisioonan joukot olivat pääosin koottu Kainuun-, Iisalmen- ja Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiireistä. Erityisen paljon oli miehiä Pielaveden, Kiuruveden, Kuhmon, Nurmeksen, Lieksan, Pielisjärven, Valtimon ja Juuan kunnista. Upseereita ja erikoismiehiä oli koko Suomen alueelta. Myöhemmin täydennysmiehiä tuli paljon Etelä-Pohjanmaalta.

Suomalaiset joukot: Joukko Johtaja Tehtävä 14. divisioona ev E J Raappana Div.kom. " evl J I Kivikari Esik.pääll. " maj E E Lassila Optston: n pääll. Jalkaväkirykmentti 10 ev. U A Tähtinen Ryk.kom. I P /JR 10 maj A Majewski Patl. kom. 2 P /JR 10 maj V Partinen " 3 P IJR 10 maj E Halonen " Jalkaväkirykmentti 31 ev F H Ilomäki Ryk. kom. 1 P /JR 31 maj J Kokkila Patl.kom. 2 P /JR 31 maj E Långhjelm " 3 P /JR 31 maj F W Leppälax " Jalkaväkirykmentti 52 ev K Raunio Ryk.kom. 1 P MR 52 maj L Kumlin Patl.kom. 2. P/JR 52 maj O Hyvärinen " 3 P/JR 52 kapt P Läikkö " Kevytosasto 2 kapt T E Hannila Patl.kom. RajaP kapt E Karkama " Kenttätykistö ryk. 10 maj ldänpää-Heikkilä Tyk.kom. Raskaspatteristo 29 kapt L Kaje Psto:n kom.

Kaikkiaan suomalaisia joukkoja oli mukana 14- 15 000 miestä.

Neuvostoliiton joukot:

7. armeija kenrltn F D Gorelenko Arm.kom. 54. divisioona kenrlmaj O Panin Div. kom. Jalkaväkirykmentti 337 evl S Tsurilov Ryk.kom Jalkaväkirykmentti 137 ? Rajavartio-osasto 73 ? Rajavartio-osasto 3 ? Tykistörykmentti 491 ?

Kaikkiaan Neuvostoliiton joukkojen vahvuudeksi arvioidaan 20-25 000 miestä.

2. Liikekannallepano ja taisteluosastojen muodostaminen

Ulkopoliittinen tilanne kiristyi ja sen seurauksena suoritettiin liikekannallepano 17.6.1941. Jokainen reserviläinen sai käteensä YH-kortin, johon oli merkittynä missä ja milloin pitää ilmoittautua palvelukseen. Ilmoittautumispaikoilta joukot kuljetettiin rautateitse Lieksaan tai Nurmekseen. Täältä joukot marssivat rajan pintaan ryhmitysalueille. 14. divisioonan esikunta oli Rappanan johdolla laatinut suunnitelman joukkojen ryhmittämisestä ja taisteluosastojen muodostamisesta.

Osastojen kokoonpanot ja tehtävät etelästä pohjoiseen.

Osasto Partinen 2/JR 10, 2. KKK/JR 52, TykK/JR 52 3./KTR 18 ja 62./LtPsto 5

Tehtävä Hyökkää tien Kuortti-Lentiera suunnassa ja valloittaa Lentieran kylän, josta valmiina jatkamaan Pieninkään. Varmistus kaakkoon.

Osasto Tähtinen 1 ja 3 /JR 10, 2/KTR 18, RsPsto 29 ja 611 LtPsto5 Tehtävä Hyökätä tien Vomanen-Tuulivaara-Kolvas järvi-Repola suunnassa, vallata Tuulivaaran kylä ja olla valmiina eri käskystä hyökkäämään Kolvasjärven tienhaaraan ja edelleen RepoLaan.

Osasto Ilomäki 1 ja 2 /JR 31, 1 ja 2/KTR 18, 22. TykK 63 ja LtPsto 5 Tehtävä Hyökkää tietä Saunajärvi-Riihivaara-Kolvas järvi-Repola. Valtaa Koivasjärven kylän,josta jatkaa eri käskyllä hyökkäystä Repolaan.

Osasto Leppälax 3/J R 31, 34. RajaK ja 1 /TykK/J R Tehtävä Hyökkää tien Hukkajärvi-valtakunnan raja-Vir ran kapeikon länsipään suuntaan ja katkaisee Repolaan johtavan tien ja on valmiina eri käs kystä jatkamaan hyökkäystä kapeikon läpi itään tai avustamaan pohjoissuunnasta Repolan valtausta.

Osasto Kekkonen 15.RajaK ja kaksi joukkuetta MR 31. Osastoa kutsuttiin myös nimellä erillinen osasto Miinoa.

Tehtävä Hyökätä ja vallata Miinoan ja Luvajärven kylät.

Reservit JR 52 Sivakan tienhaarassa Saunajärvellä. Kev.os 2 ja 16 sekä TykK Lieksassa PpK/10 Pr Koivujoella

Osasto Kekkosen eteneminen Kiimasjärven tuntumassa ja osasto Seitamon jatkaminen Ontrosenvaraan. (Veli Lumiala: Rukajärven rautaporteilla)

3. Taistelut ennen Repolaa

Osasto Partinen

Ylittää rajan 3-4.7 välisenä yönä, joskin tiedustelutoimintaa oli suoritettu jo kaksi vuorokautta. Ensimmäisen kerran osasto joutuu tekemisiin vihollisen miinoitusten kanssa Verkkolammen maastossa. Maasto valloitetaan 6.7 klo 16.05. Maunojoki ylitetään seuraavana päivänä. Näissä taisteluissa syntyvät myös ensimmäiset uhrit, kolme upseeria kaatuu. Aluksi eteneminen kaakkoon tapahtui tasaista vauhtia. Lentiera vallataan kivuttomasti, mutta sitten täytyy divisioonan lähettää reservistään PpK/10 Pr polkemaan kohti vallattua kylää. Vihollisen vastarinta osoittautui arvioitua sitkeämmäksi, sillä Pieningän salolla kaksiosainen kylä ja suuret salot tuottivat osastolle suuria vaikeuksia. Divisioonan alueen eteläpuolella hyökkäävä ryhmä Oinonen sitoutuu kokonaisuudessaan taisteluihin. Tästä johtuen jää Lentieran ja Pieningän salot kokonaan osasto Partisen vastuulle. Muuttunut tehtävä vaati yhä lisävoimia. Repolaan siirtynyt KevOs 2 saa tehtäväkseen mennä Lieksajärven länsipuolelta Lentieraan, jonne se saapui 16.7 ja toimi sen jälkeen osasto Partisen apuna aina 8.8 saakka, jolloin lähti Tsirkka- Kemijoen taisteluihin. Partisen uusi suuntautui Lentierasta etelään Kuutamolahden suuntaan.

Osasto Kekkonen

Karjalan laulumaille lähtiessään oli osasto vaihtanut hevoskärryt purilaisiin. Aamulla 3.7.1941 ylitettiin valtakunnan raja. Reippaasti edeten päästiin autioksi ja poltetuksi jätetyn Miinoan kylän kautta 4.7 klo 19 mennessä Luvajärvelle. Täällä asetettiin varmistus Kontokin ja Kiimasjärven suuntaan. Divisioonalle tuli käsky hyökätä Kiimasjärven kylään. H-hetkeksi määrättiin aikalaskelmissa 7.7 klo 03.00. Tien suuntaan jätettiin varmistukseen yksi joukkue ja koko muu osasto lähti koukkaamaan eteläpuolelta Kiimasjärven kylään. Lähtökynnys oli 10 km Luvajärveltä itään. Vihollinen oli ryhmittyneenä siilipuolustukseen kylän ympärille. Eräs silminnäkijä kertoo taistelusta seuraavaa: " Etenimme tielle kuuluvaa taistelua kohti. Vihollinen avasi tulen meitä kohti. Meidän olisi pitänyt jo toisen kerran irrottautua, mutta Kekkonen päätti iskeä ja itse etummaisena taistelun tuoksinaan rientäen hän pyrki meille henkisesti tärkeään osavoittoon. Siihen olikin metsämaastossa iskevällä "nyrkillä" kaikki mahdollisuudet. Muistan kuinka kapteeni konepistooli kaulassa roikkuen lähti kiirehtimään kohti vihollista meidän seuratessa häntä. Jokainen tunsi esimiehensä, olimmehan pääasiassa kuhmolaisia tai ainakin Kuhmon rajavartioston alueelta tai siellä toimineita rajamiehiä. Olimme jo sadan metrin päässä kiivaasti asemistaan ampuvia vihollisia. Näin kapteenin molemmin käsin pitävän konepistooliaan ja nostavan sen ampuakseen, kun kuului pahaenteinen räjähdys ja Kekkonen vaipui maahan. Luoti oli osunut juuri ampuma-asentoon kohoavaan konepistoolin vaippaan, kimmonnut siitä ohimoon ja lävistänyt pään silmien korkeudelta tehden miehen sokeaksi. Lääkintämiehet tulivat paikalle ja veivät esimiehensä suojapaikkaan. Askel askeleelta meidän oli vetäydyttävä, eikä kukaan tiennyt minne kapteeni oli joutunut. Vasta jälkeenpäin kävi ilmi, että lääkintämiehet olivat vetäytyneet kauemmaksi ja kätkeytyneet metsään. Kävimme samana päivänä vielä hyökkäykseen ihaillun päällikkömme pelastamiseksi. Voitimme sen verran maata, että saimme haavoittuneet pois piilopaikastaan. Koko komppaniassa vallitsi käsitys, että kapteenimme oli kaatunut tai nääntynyt korpeen. Oli suuri ilo, kun tapasimme hänet vielä hengissä vaikkakin sokeana. Pyysimme radiolla lentokonetta häntä hakemaan Luvajärveltä. Kone saapuikin samana iltana klo 21.00. Kekkonen vietiin Kuhmoon ja sieltä edelleen sotasairaalaan. Tämä mies oli presidentti Urho Kekkosen kymmenen vuotta nuorempi Jussi-veli. Talvisodassa hän oli saanut lempinimen Jussi-luutnantti ja oli ylennyt kapteeniksi Kiekinkosken taistelujen urotöistä." Seuraavana päivänä siirrettiin 34.rajajääkärikomppania kapteeni A Seitamon johdolla Luvajärvelle. Seitamosta tuli koko osaston johtaja. Osasto taisteli ja piti asemansa Luvajärvi-Kiimasjärvi alueella aina elokuuhun saakka jonka jälkeen osasto eteni Ontrosenvaaraan.

Suomalaiset yleiskartat vaihtuivat Raatteen motista sotasaaliina saatuihin venäläisiin topograafikarttoihin. Osasto ylitti rajan 4.7 klo 4.00 alkaen. Heti rajan ylityksen jälkeen alkoi nopea eteneminen kärki- ja sivupartioiden varmistaessa. Venäläiset rajavartijat vetäytyivät nopeasti, vain silloin tällöin avasi pikakivääri tulen, joka pysäytti ja aiheutti liikkeen hidastumisen. Osaston kärjen saapuessa Tuulijärven pohjoispäähän kärjestä tuli ilmoitus, että edessä on murroste ja vihollinen avasi tulen. Tapahtumista kertoo mukana ollut upseeri: "Jostakin kaukaa etuoikealta alkoi vihollisen rykmentin kanuuna ampua. Laukaus laukaukselta kranaatit ujelsivat ylitsemme ja iskivät takanamme olevaan korkeaan mäkeen. Laukaukset olivat liian pitkiä, eivätkä tuottaneet meille tappioita. Tykki ampui noin 90 laukausta, vaikeni ja lähti ajoon. Tämän jälkeen lähetettiin partio vasemmalta kiertämään lampea. 6.patteri oli valmiina tuliasema-alueella. Läksimme tiedustelemaan tulenjohtomahdollisuuksia partion perään. Kierrettyämme lammen aukeni eteemme korsukylä, joka oli ilmeisesti asumaton. Sen etureunan valitsin tarkistusmaaliksi ja annoin kordinaatit tulipatterille. Hetken jännittävää odotusta, olihan kyseessä sodan ensimmäinen laukaus ja vielä aivan tuntemattomalla belgialaisella haupitsilla. Laukaukset ujelsivat ylitsemme etuoikealta ja iskeytyivät vähän pitkiksi.

Korjasin tulen ja seuraavat laukaukset osuivat tarkasti maaliin. Pitiväthän nyt venäläinen kartta ja osumat yhtä. Jalkaväki oli ylittänyt edessä olevan joen oikealta, jonka jälkeen tykistö lopetti ampumisen, koska metsä paloi enkä pystynyt enää tähystämään. Vihollinen oli irtaantunut ja vetäytyi Repolan tien suunnassa. (ks.kartta) Oma tykistömme ampui näistä asemista 157 kranaattia. Tappiomme oli kaksikymmentä miestä kaatuneina tai haavoittuneena. Osasto jatkoi tehtävänsä mukaista etenemistä ja saapui Manpojärven- Koropinjärven väliselle kannakselle, jossa jokisilta oli poltettu. Tähtinen rakennutti pioneereilla pikasillan, joka myöhemmin vahvistettiin ajoneuvoilla ylitettäväksi. Aamulla 7.7 klo 3.55 aloitti tykistö tulen kapeikon taakse ja klo 4.30 aloitti jalkaväki joen ylittämisen pikasiltaa pitkin. Tykistö ampui takamaaliin aina kello viiteen saakka. Tulivalmistelussa käytettiin 1500 kranaattia. Aamupäivän aikana osasto oli ylittänyt kapeikon. Seuraavaksi vihollinen kohdattiin Ylisenjärvi-Kosusjärvi kannaksella, josta päästiin etenemään suuremmitta taisteluitta. Todennäköisesti vihollisen irtaantumiseen vaikutti osastojen Ilomäki-Leppälax eteneminen. Kolvasjärven tiekolmion alueella vihollinen räjäytti 8.7 aamulla suuren ammusvaraston. Näin osasto Tähtinen kolkutteli jo Repolan portteja."

Osasto Ilomäki

Ilomäen osasto oli päättänyt hyökätä keskimmäisessä suunnassa vahvoin joukoin koukkaamalla keventääkseen Riihivaaran-Koivasjärven suunnassa tehtävää hyökkäystä. Koukkaajaksi määrättiin 2IJR 31, joka joutui koviin metsätaisteluihin mainitulla kannaksella. Tämä vei luonnon jo alkuvaiheessa sen komentaja majuri Långhjelmiltä. Hänelle alistettiin myös divisioonan reservistä 1/JR 52. Tämän suunnan vaikeimmat taistelut käytiin kukkulan 255,8 maastossa, josta sotapäiväkirjat ja aikataulut kertovat seuraavaa:

5.7.1941 Klo 20 osasto Ilomäki rintamassa siten, että 1/JR 31 miehittää linjan pisteestä 255,8 länteen olevan metsämaaston mukaan lukien aina Osmanjärven itäpuolella oleville kannaksille saakka ja työntää varmistuksen järven eteläpuolelle. 2/JR 31 etenee Maasjärven pohjoispuolella ylittäen järveen luoteesta laskevan joen. Tykistö ajaa asemiinsa.

6.7.1941 Klo 13.00 2/JR 31 hyökkää kapteeni Kokon johdolla mäelle pisteeseen 255,8. 1/JR 31 yrittää hyökätä tien suunnassa, mutta ei pääse eteenpäin. Klo 16. Kokko ilmoittaa vallanneensa tavoitteena olleen maaston. Maastokohta menetetään kuitenkin illan kuluessa vihollisen vastahyökkäyksessä. Klo 22.30 2/JR 31 hyökkää tykistön tukemana Maasjärven itäpuolelta.

Tulokset puolinaiset, yhteydet erittäin huonot. Seurauksena 1/JR 52 alistetaan sille ja lähtee suorittamaan tehtävää välittömästi ja joutuu erittäin raskaassa maastossa lähelle kohteeseen Muk, palaa sieltä läntisemmälle kannakselle ja joutuu perääntymään takaisin edelliseen kohteeseen, johon kuluu koko heinäkuun 7. päivä.

7.7.1941 Klo 12.00 3/JR 52 hyökkää komentajansa kapteeni Läikön johdolla pisteeseen 255,8 ja valtaa sen. Klo 18.00 kapteeni Läikkö ilmoittaa lopullisesti monien seikkailujen ja melkoisten tappioiden jälkeen vallanneensa ja puhdistaneensa tukikohdan, vaikka pääkorsu tuhotaankin vasta seuraavana aamuna. (ks kartta). Vihollinen oli vetäytynyt yön aikana kuin koira veräjästä. Omat tappiot näissä taisteluissa oli noin 35 miestä. Kolvasjärveltä lähtiessään vihollinen poltti kasarmit, mutta jätti asuintalot polttamatta ja räjäytti tiekolmiossa olevan varaston. Majuri Kumlin ilmoitti radiolla, että Repola palaa.

Osasto Leppälax

Ylitettyään rajan Kiekinkoskella osasto eteni kapeaa ja huonokuntoista polkua myöten Elmutjärven kaakkoispäähän 4.7.1941 iltaan mennessä. Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa ja saavuttiin Torasjärven ja Vesunkijärven kannakselle klo 14.30. Kannaksen poikki virtasi joki, jossa silta oli ehjä. Noin puoli kilometriä sillan jälkeen avasi vihollinen tulen ja lähti hyökkäämään yrittäen työntää meikäläiset joen taakse. Suomalaiset olivat päättäneet pitää asemansa. Pläkkäjän kannaksella käytiin vielä taisteluja kun Kolvasjärveltä joukot olivat marssilla palavaan Repolaan. Vihollinen aavisti, että jos tällä lohkolla suomalaiset pääsevät eteenpäin Omelian kylään, ovat he motissa. Venäläiset odottivat suomalaisten päähyökkäystä Miinoan ja Kolvasjärven välimaastosta. Tätä osoittaa Kekkosen ja Leppälaxin osastojen kohtaamat tukikohdat. Venäläiset olivat ryhmittäneet JR 337:n tälle lohkolle, jossa oli käyty talvisodan mottitaistelut. Tällä alueella he avasivat tulen yllättäen milloin edestä tai sivuilta ja varmistivat selustan. Maaston hyväksikäyttö järvikapeikoissa oli esimerkillisen hyvää, varsinkin raskaiden suora-ammuntaaseiden paikkoja valittaessa. Kaikki kapeikkojen sillat räjäytettiin tai poltettiin sekä murrostettiin ja miinoitettiin vihollisen etenemisen hidastamiseksi. Erikoisesti venäläisten rajaosastot olivat hyviä korpitaistelijoita.

4. Naapurin ajatuksia taisteluista ennen Repolaa

Heinäkuun 5. päivän vastaisena yönä kaksi viholliskomppaniaa saartoi kapteeni Semenovin osaston, joka päivän loppupuolella johti taisteluun täydellisessä piirityksessä Särkijärven ja Tuulijärven kannaksella. .........jatkuu seur. numerossa