Olemme saaneet seurata tämän lehden palstoilla heimolaisemme, Repolasta kotoisin olevan Senja Kolpakovan muistelmia vaiherikkaasta elämästään. Senja täytti hiljattain 84 v. ja on ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen, vireä ja hyvämuistinen. Toivoa sopiikin että saamme vielä jatkoakin muistelmiinsa. Senja asuu nykyisin Komissa, Petsoran kaupungissa, tyttärensä perheen kanssa. Hänen yksinkertaiset terveelliset elämäntapansa lienevät hänen pitkän iän salaisuus. Helppoa hänen elämänsä ei koskaan ole ollut. Nytkin hän asuu hissittömässä talossa, viidennessä kerroksessa ja ulkoilee päivittäin jos vain sää sallii.
Allekirjoittanut on saanut tutustua Senjaan v. 1996 hänen vieraillessaan Suomessa, Otavassa, äitini Helena Kalliolan luona. Äitini sen sijaan oli tutustunut Senjaan jatkosodan aikana ja varsin merkillisissä olosuhteissa. Senja oli suomenkielentaitoisena joutunut NL:n armeijan tiedustelupartioon ns. desantiksi. Petroskoihin, silloiseen Äänislinnaan, saavuttuaan hän joutui välittömästi suomalaisten sotapoliisien vangiksi. Sieltä hänet siirrettiin Mikkelin lääninvankilaan. Äitini sai Mannerheimin luvalla tilaisuuden käydä tapaamassa Senjaa. ltse olin pieni koulutyttö ja muistan hyvin nuo äidin jännittävät vierailut vankilassa. Siellä Senjalle annettiin mahdollisuus lukea kirjallisuutta, opiskella ja kirjoittaa. Miten äitini sai tietää Repolasta kotoisin olevasta sotavangista, jota hän ei edes ennestään tuntenut, joka lopulta on osoittautunut sukulaiseksikin ja ketkä toimivat vierailujen järjestäjinä, on oma tarinansa. "Jumalan johdatusta", sanoivat Senja ja äiti-Helena.
Kun sota päättyi ja vangit piti luovuttaa, Senjakin uskoi pääsevänsä kotiseuduilleen Karjalaan - pahaa aavistamatta. Toisin kävi, raja sulkeutui, vankila-, pakkotyö ja työsiirtolaisuus alkoi. Vasta perestroikan myötä äitini ryhtyi tiedustelemaan Senjan kohtaloa. Yhteys saatiin. Äitini oli silloin jo huonossa kunnossa, mutta toivoi kovasti vielä tapaamista. Tähän vedottiin viisumianomuksen tueksi. Se tepsikin, ja niinpä viisumit ja matkaliput myönnettiin yllättävän nopeasti. Vierailu tapahtui kesällä heinä-elokuun vaiheessa v. 1996. Jälleennäkemisen ilo oli suuri. Heillä olisi ollut vaikka kuinka paljon puhumista omaisistaan heimolaisistaan, runoistaankin, olivathan molemmat runoilijoita ja hengenheimolaisia. Äitini kuitenkin tarvitsi välillä sairaalahoitoa, niinpä Senja tuli sitten minun kotiini Ristiinaan.
Tällä Suomen matkalla Senja tapasi Helsingissä sacr.cand. Leena Hukan, johon hän oli tutustunut Mikkelin lääninvankilassa sodan aikana Leenan ollessa ilmeisesti vankeinhoitotyössä. Leena Hukka oli säilyttänyt viitisenkymmentä vuotta Senjalta saamaansa runovihkosta, jossa oli Senjan runoja vankila-ajalta. Nyt hän sai sen takaisin. Runot olivat säilyneet runovihkossa hyvässä tallessa tuhoutumatta NL:n vaikeissa olosuhteissa. Senjan runoja on julkaistu Petroskoissa ilmestyvässä kulttuurilehdessä, Kareliassa, jossa myös hänen muistelmiaan on julkaistu. V. 1999 julkaistiin Kalevalan seudun naisrunoilijoiden runokokoelma: Vienan ihanat illat. Nimiruno on Senjan kynästä ja julkaisemme sen nyt.
Suomen vierailun jälkeen olemme pitäneet Senjan kanssa yhteyttä kirjeitse. On aina suuri ilo saada häneltä pitkiä mielenkiintoisia lämminhenkisiä kirjeitä. Sellaisia kirjeitä harvoin enää saa näinä faksien ja sähköpostien aikakautena. Säilytän niitä aarteinani. ltse olen anteeksiantamattoman hidas vastaamaan kirjeisiin, mutta Senja on ollut kärsivällinen, sanoo: "Kirjoita edes juhlapyhiksi!" Siinä sitä läksyä onkin. Tyttärelläni Anna-Maija Juvosella on ollut myös tilaisuus vierailla Senjan luona Moskovan kodissa.
Muutto Komiin johtui siitä, että sekä tyttären että pojan perheet asuvat Petsorassa ja halusivat äitinsä luokseen. Sukurakkaus on heillä hyvin vahva side. Senjalla on kuusi lastenlasta, vunukkaa, kolme poikaa ja kolme tyttöä. Vanhempi tyttärentytöistä Kati, joka oli Senjan kanssa Suomessa kuusitoista vuotiaana, on nyt valmistunut viime kesänä diplomi-insinööriksi teknokemian alalta. Nuorempi sisarkin opiskelee samaa alaa. Lapsenlapset ovat Senjan suuri ilonaihe.
Olen tässä halunnut omalta osaltani tutustuttaa lukijoitani Senja Kolpakovaan. Toivon hänelle terveyttä ja voimia, niin myös hänen runomuusalleen, jonka hän väitti eräässä kirjeessään jo tulleen vanhaksi. Kun Pohjolan yöttömät yöt valkenevat, uskomme muusankin nuortuvan.
Hyvää kevättä kaikille heimolaisilleni. Mirja Heikkinen, os. Kalliola
Vienani ihanat illat
Ikävöin, ikävöin teitä
Vienani viileät illat,
kaukaakin kantavat sinne
hetkessä muistojen sillat.
Ne vie läpi hämärän hunnun,
siel viihdyn kuin lapsena ennen
nyt vaikeiden vuosien mennen.
Mi ihme: ne iäti kestää,
ne unien utuiset sillat....
Ikävöin, ikävöin teitä
Vienani ihanat illat.
Senja Kolpakova,
Kalevan seudun naisrunoilijat